Keveä kanaburgeri ja bataattiranskalaiset

Instagram on ihana inspiraation lähde monelle asialle, mutta varsinkin kauniit ruokakuvat saavat usein veden herahtamaan kielelle ja ostoslistalle päätyy uusia juttuja testattavaksi. Keveiden kanaburgereiden kuva tuli bongattua Stockmannin Instagram -tililtä. Ruoka, joka vaan paranee kesän tullen, sillä erilaiset burgerit ovat aina ja ikuisesti yksi kesän parhaista grillihiteistä! Keveämpi versio mättöburgereiden rinnalle ei ole ollenkaan huono vaihtoehto aina aika ajoin 🙂

Kanaburgerit 4lle:

4 paksua kananrintafilettä tai 8 ohutta kanaleikettä
2 kypsää avokadoa
3 tomaattia
salaattia
1 punasipuli
Oivallus -kuitupalaleipää
1 sitruuna lohkoina

Sriracha-jogurttikastike:
2 dl turkkilaista jogurttia
1–2 rkl Sriracha -kastiketta
suolaa
pippuria

Bataattiranskalaiset 4lle

2 isoa bataattia
½ dl oliiviöljyä
2 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa
pippuria

Marinoi kanat halutessasi. Meidän vakiomarinadihan pitää sisällään lorauksen oliiviöljyä ja balsamicoa, valkosipulia, suolaa ja pippuria. Anna maustua muutama tunti tai yön yli.

Valmistele ensin bataattiranskalaiset. Kuori bataatit ja leikkaa ne tikuiksi. Sekoita oliiviöljy ja hunaja isossa kulhossa, pyöräytä bataattitikut seoksessa ja levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Mausta reilulla suolalla ja sopivalla määrällä pippuria. Paista bataattiranskalaisia 225 asteessa noin 20 min.

Bataattiranskalaisten kypsyessä valmista ensin sriracha-jogurttikastike sekoittamalla kastikkeen aineet keskenään. Nosta kastike jääkaappiin tekeytymään muiden valmistelujen ajaksi. Halkaise paksut kananrintafileet, jotta saat yhteensä 8 ohutta kananrintafilettä tai käytä suoraan ohuita kanapihvejä. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla ja paista pannulla tai grillissä kanat kypsiksi. Viipaloi tomaatit ja sipuli sekä pilko salaatti. Halkaise avocadot ja poista niistä kivet. Muussaa avocadot haarukalla ja mausta suolalla. Paahda kuitupalaleivät.

Kokoa hampurilainen levittämällä avocadosose leivän päälle, lisää salaatti, tomaattiviipaleet, paistettu kana sekä sipuli. Mausta hampurilainen sriracha -jogurttikastikkeella. Nautiskele bataattiranujen ja purista päälle vielä loraus tuoretta sitruunanmehua.

Italialaiset perunanyytit

Ciao! Terveisiä aurinkoisesta Toscanasta! Asustelemme ihanassa, rustiikkisessa kivitalossa Toscanan maaseudulla keskellä oliivipuuviljelmiä. Maisemat kukkulan päältä ovat henkeä salpaavat ❤️ Huvilan pihalla on pieni grillipaikka, joka on ollut meillä ahkerassa käytössä. Paikallisesta kaupasta löytyy vaikka mitä ihanaa grillattavaa. Valmistimme grillilihojen kaveriksi italialaisia perunanyyttejä, vanha tuttavuus hitusen uudella, Italiaan sopivalla twistillä.

Italialaiset perunanyytit

Uusia perunoita 2-4 per syöjä koosta riippuen
Kesäsipulia
Valkosipulia
Oliiveja
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria

Halkaise perunat ja asettele ne reilulle foliopalalle niin että jokaiselle syöjälle tulee oma folionyytti. Silppua kesäsipuli varsineen ja tee valkosipulista reiluja viipaleita. Viipaloi myös oliivit. Jaa oliivit ja sipulit perunoiden kanssa folioille. Lorauta joukkoon oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Taittele nyytit tiukkaan kiinni ja lisää jokaisen nyytin ympärille vielä toinen pala foliota, ettei sisus pala grillissä. Asettele nyytit grilliin ja kypsennä kunnes perunat ovat kypsiä. Tämä vie grillin tehosta riippuen n. 30 min. Perunat sopivat aika lailla kaiken grilliruuan kaveriksi. Buon appetit!

Ricotalla täytetyt kanafileet ja paahdettua parsaa

Kevät ja parsakausi ♥ Parsa on ihana lisuke monille liha-, kana- ja kalaruuille ja se sopii hyvin erilaisiin alkupaloihin ja salaatteihin. Tässä kanaruuassa on  ihanan raikkaita, keväisiä makuja ja tietenkin sitä parsaa. Alkuperäinen ohje on kevään Glorian Ruoka & Viini -lehdestä, mutta ohjetta on hiukan tuunailtu meidän makujen mukaan.

Ricotalla täytetyt kanafileet ja paahdettua parsaa 4lle

4 broilerin rintafilettä
1/2 – 1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl voita
1 rkl öljyä

Ricotta-minttutäyte

1 1/2 dl ricottajuustoa
1 ruukku minttua
1 sitruuna
1 valkosipulinkynsi
1/4 – 1/2 tl kuivattua chiliä

Paahdettu parsa ja parmankinkku

500 g vihreää parsaa
2 rkl voita
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
8 siivua parmankinkkua

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Leikkaa broilerin fileeseen tasku. Mausta broilerit suolalla ja pippurilla. Tee täyte. MIttaa ricotta kulhoon. Hienonna minttu ja kuori ja hienonna myös valkosipuli. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa raasteeksi. Säästä sitruuna ruuan viimeistelyä varten. Sekoita kaikki täytteen aineet ricotan joukkoon. Jaa täyte broileritaskuihin. Meidän broilerit olivat hiukan ohuempia, joten nuijimme ne vielä hieman ohuemmiksi, laitoimme fileelle ricottatäytettä ja solmimme ne paistonarulla kiinni.

Poista parsojen tyvestä puinen osa ja kuori parsoja tarvittaessa. Paita parsat uunivuokaan ja lisää voi pieninä nokareina parsojen päälle. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä parmankinkkuviipaleet leivinpaperilla vuoratun uunipellin toiselle puolelle, aseta parsavuoka toiselle puolelle. Paahda uunissa noin 10 minuuttia. Tarkkaile ettei parmankinkku pala ja ota se tarvittaessa ulos uunista jo aiemmin.

Paista tällä välin broilereihin kaunis väri kuumassa pannussa voi-öljyseoksessa. Siirrä fileet uunivuokaan parsojen päälle ja kypsennä uunissa 10-15 min fileiden paksuudesta riippuen. Voit varmistaa kypsyyden paistomittarin avulla. Työnnä mittari fileen paksuimpaan kohtaan (ei täytteeseen), kypsän broilerin sisälämpötila on 72 astetta. Anna broilerin ja parsojen vetäytyä folion alla viitisen minuuttia. Purista fileille sitruunanmehua ja murustele lopuksi rapeat parmankinkkuviipaleet kanojen ja parsojen päälle. Ja sitten nauttimaan herkullisesta ruuasta!

Vinkki! Voit lisätä parsojen kaveriksi myös muutaman broccolinin vuokaan mukaan.

Tomaatti-papu-parmankinkkusalaatti

Kevään tullet salaatit maistuu paremmalta kuin kylmällä talvisäällä. Kaipaan tasaisin väliajoin uudistusta perussalaattivalikoimiimme ja sesongin vaihteessa avasin Googlen ja lähdin etsimään uusia vinkkejä lounassalaateille. K-Ruoka -sivustolta testiin pääsi ruokaisa ja herkullinen italialainen papu-tomaattisalaatti. Ainesosalistan taikasana on parmankinkku, joka kuuluu ehdottomiin suosikkeihini.

Italialainen papu-tomaattisalaatti 4lle

250 g kirsikkatomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 tlk (380 g) ruskeita papuja
1/2 punasipuli
1 rkl sitruunanmehua
ripaus sokeria
erilaisia salaatteja, kuten rapsakkaa jääsalaattia sekä rucolaa
1 pkt parmankinkkua
n. 50g parmesaania

Puolita kirsikkatomaatit ja lado ne leikkauspinta ylöspäin uunivuokaan.  Sivele tomaatit ruokalusikallisella oliiviöljyä. Ripottele pinnalle ripaus suolaa ja mustapippuria. Paahda tomaatteja 200 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valuta ja huuhtele pavut. Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi. Sekoita pavut ja punasipuli kulhossa. Lisää sitruunanmehu, 2 rkl oliiviöljyä sekä ripaus suolaa, pippuria ja sokeria. Huuhtele jääsalaatti ja rucola. Levitä salaatit laakealle vadille ja sen päälle rucola. Levitä salaattipedille papuseos ja tomaatit. Asettele parmankinkkuviipaleet salaatille. Höylää juustohöylällä parmesanista lasuja ja viimeisele salaatti juustolastuilla.  Tarjoa papu-tomaattisalaatti rapeakuorisen leivän kanssa.