Imelletty perunalaatikko

Imelletty perunalaatikko on sellainen jouluruoka, jonka olen halunut oppia tekemään jo jonkin aikaa. Isäni tekemä perunalaatikko on meinaan ihan parasta ja sellaista olisi kiva oppia tekemään itsekin. Muutamana vuonna tätä on testaattu ja ei, ei ole onnistunut. Miten näin ”helpon” ruuan tekeminen onkin ollut näin haastavaa? Kyllä sitä on aina jonkinlainen laatikko pöytään saatu, mutta imeltyminen ei ole oikein onnistunut. MUTTA NYT, tänä vuonna se onnistui ja perunalaatikot odottavat pakkasessa paistamistaan, jee! Meidän kompastuskivenä on ollut liian vähäinen jauhojen määrä jo imellytyksen alkuvaiheessa ja laatikko ei ole lähtenyt imeltymään. Tällä alla olevalla ohjeella me onnistuimme, toivottavasti onnistut sinäkin!

Ja tosiaan, jos haluat ennakoida ja tehdä laatikon paistovalmiiksi jo muutamia viikkoja ennen joulua, laatikko pakastetaan ennen tuota lopullista paistovaihetta. Kaada seos silloin pakastuksen kestäviin vuokiin ja paista laatikot vasta aattona. Jos laatikko tuntuu silloin kovin paksulta, sitä voi notkistaa täysmaidolla tai kermalla. Me pidämme aika löysästä laatikosta, joten omiamme ainakin vähän notkistellaan ennen paistoa.

Imelletty perunalaatikko

2 kg jauhoisia perunoita
6-7 rkl vehnäjauhoja
3 rkl voita
8 dl täysmaitoa
2 tl suolaa
3-5 rkl siirappia
(perunoiden keitinvettä)

Kuori perunat ja keitä ne kokonaisina höyrykattilassa tai suolattomassa vedessä täysin kypsiksi. Kun perunat ovat kypsiä, kaada vedet pois kattilasta, survo perunat huolella ja ripottele pinnalle vehnäjauhot. Mikäli seos on erityisen kuiva, voit lisätä hiukan keitinvettä. Sekoita hyvin.

Anna survoksen imeltyä lämpimässä paikassa kannen alla. Perunasurvoksen tulisi olla 55 – 60 -asteista koko imellytyksen ajan. Imellytys kestää n. 5 tuntia raaka-aineista ja olosuhteista riippuen. Me pidämme survosta 60 asteisessa uunissa ja välillä tarkistellaan mikä on survoksen lämpötila. Lämpötila ei saa ylittää 75 astetta, sillä silloin imeltyminen lakkaa.

Kun seos on löystynyt ja maistuu imelältä, lisää voi, maito ja suola. Sekoita joukkoon hieman siirappia, jos haluat lisää makeutta. Kaada seos kahteen voideltuun, n. 1 1/2 l:n vetoiseen uunivuokaan. Jätä vuoat vajaiksi, hiukan yli puolilleen, sillä perunalaatikko kiehuu helposti yli. Laita laatikoiden päälle pienet voinokareet ja aista perunalaatikkoa 150 -175 asteessa n. 2 tuntia kunnes se on saanut ihanan rapean kuoren.

2 thoughts on “Imelletty perunalaatikko

  • Imelletty perunalaatikko.

    Imelletty perunalaatikko, valmistuu yksinkertaisesti ohjeen mukaan. Sen makeahko maku on vailla vertaansa, eikä se tarvitse siirappilisäystä. Tee suosikkilaatikko perinteisellä ohjeella! Mitään erityiskonsteja ja kikkoja ei tarvita. Yleensä erilaiset kikat ja konstit ohjaavat vain harhaan. Perinteisesti imellettyä perunalaatikkoa valmistettiin aina silloin kun leivinuuni kuumennettiin – niin kuin muitakin laatikkoruokia. Laatikkoruokia valmistettiinkin niinkin usein kuin kerran viikossa. Muita laatikkoruokia valmistettiin jonkin verran vaihdellen, mutta imelletty perunalaatikko pyrittiin valmistamaan aina silloin kun leivinuuni lämmitettiin.

    IMELLETTY PERUNALAATIKKO:

    2½ kg perunoita
    niukasti vettä keittämiseen, arvioi veden määrä niin että koko keittovesi voi jäädä soseeseen
    4-5 rkl vehnäjauhoja, perinteisesti ruisjauhoa tai ohrajauhoa
    1 litra maitoa, määrä vaihtelee ruunsaasti eri lajikkeilla ja tavoitteen mukaan
    50-100 g voita tai margariinia, vähempikin riittää, halutessa voi valmistaa ilman rasvaakin
    2 tl suolaa

    VALMISTUSOHJE

    Imelletty perunalaatikko valmistuu näin:

    1. Kuori perunat ja keitä ne pehmeiksi suolattomassa vedessä. Arvioi veden määrä niin että koko vasimäärä voi jäädä soseeseen. Soseuta perunat suoraan keittoveteen. Vesi varmistaa imeltymisen ja imeltymisen alkamisen nopeasti. Tönkkösose ei aina edes imelly.

    2. Sekoita sosetta ja jäähdytä huolella sose 70-75 asteiseksi. 78 asteessa ja kuumemmassa jauhojen entsyymit menettää imeltymistehon lopullisesti, eli ”jauhot palaa.

    3. Lisää ja sekoita 70-75 asteiseksi jäähtyneeseen survokseen vehnäjauhot. Myös muita imeltävää entsyymiä sisältävää jauhoa voi lisätä. Jauhojen entsyymit käynnistävät imeltymisen heti.

    4. Laita perunasose kannellisessa kattilassa 65-70 asteiseen uuniin ja anna imeltyä 2-3 tuntia. Sekoita sosetta imeltymisen aikana 2-4 kertaa. Maistamalla voi seurata imeltymistä.

    (Jos soseen lämpötila on alle 65 astetta, imeltyminen saattaa kestää jopa 12–14 tuntia ja alle 60 asteessa jopa useita kymmenä tunteja. Noin 65 asteessa imeltymiseen menee 2–3 tuntia. Kun soseen lämpötila on uuniin laitettaessa 55-60 astetta, niin silloin uunin lämpötilaksi voi asettaa noin 70-75 astetta).

    5. Lisää imellettyyn soseeseen voi ohuina siivuina sulamaan. Lisää maito niin että saadaan notkea sose. Lisää suola. Perinteisesti imelletty perunalaatikko valmistettiin niin että se oli valmiina tukevaa haarukkaruokaa – se oli pääruokaa. Nykyisin on tapana valmistaa imelletty perunalaatikko litkumaiseksi lisäkkeeksi ja sillä ei kylläiseksi tule.

    6. Laita sose voideltuun uunivuokaan ja paista imelletty perunalaatikko aluksi noin 200 asteessa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan alenna uunin lämpötila 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.

    7. Paista imellettyä perunalaatikkoa noin 3 tuntia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.