Kevätpasta

Instagram on ihana paikka, sillä se tulvii toinen toistaan herkullisemman kuuloisia ja mielenkiintoisia ruokavinkkejä ja ohjeita. Joskus pitäisi selata puhelimen näyttökuvat läpi, sillä minulla on tapana napsia screen shotteja kaikesta kiinnostavasta ja välillä ne unohtuvat tuonne näyttökuva-albumin uumeniin. Sieltäkin voisi tehdä löytöjä! No mutta, Soppa 365 oli postaunnut houkuttavan näköisen kuvan keväisestä pastasta ja sitähän me sitten lähdettiin testaamaan. Parsaa, herneitä, sitruunaa, chiliä, valkosipulia ja parmesania, ei voi olla kuin hyvää! Ja näinhän se oli, siis aivan superhyvää 🙂

Kevätpasta 4lle

1 1/2 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 dl + n. 1/2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 (ison) sitruunan mehu ja kuori
450 g vihreää parsaa
3 valkosipulin kynttä
1 mieto punainen chili
2 rkl kapriksia
100 g pakasteherneitä
1/2 dl pastan keitinvettä
500 g spaghettia tai esim. Rummo fettuce pastaa

Hienonna persilja ja sekoita joukkoon 1 dl oliiviöljyä sekä suola. Pese ja raasta sitruunan keltainen kuoriosa ja purista sitruunasta mehu. Lisää sitruunan kuori ja mehu persiljaöljyn joukkoon.

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Muista ottaa keitinvettä 1/2 dl talteen. Valuta pasta.

Pastan kiehuessa valmista kastike. Napsausta parsasta kovat kantapalat pois ja kuori parsat kevyesti. Leikkaa nuput talteen ja piko varret pienempiin osiin. Kuori ja hienonna valkosipuli, hienonna myös chili. Valuta kaprikset.

Kuumenna n. 1/2 dl oliiviöljyä pannulla. Lisää joukkoon parsapalat, valkosipuli, chili ja kaprikset ja paista miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää viimeiseksi minuutiksi myös herneet. Siirrä pannu pois levyltä ja kaada joukkoon sitruuna-persiljaöljy sekä tarvittaessa pastan keitinvesi. Meillä oli sen verran iso sitruuna, että sitruuna-persiljaöljy riitti kastikkeeksi. Lisää valutettu pasta pannulle ja sekoita se varovaisesti kastikkeen joukkoon. Tarvittaessa voit ripotella pastan päälle vielä hiukan sormisuolaa ja mustapippuria myllystä.  Ja sitten nauttimaan tästä herkullisesta ja kauniista kevätpastasta!

IMG_2601

IMG_2603

IMG_2604

IMG_2612

IMG_2618

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.