Kesällä maistuu raikkaat salaatit ja savukala. Tässä ruokaisassa salaatissa on ihania makuja, jotka tulevat paahdetuista perunoista ja savustetuista muikuista, salaattipohjan freesejä makuja unohtamatta. Kastike on todella herkullinen ja salaatin viimeistelee uppomunat. Ohje on peräisin kesän Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.
Savumuikkumaalaissalaatti neljälle
paahdettuja varhaisperunoita (ohje TÄÄLTÄ)
200 g vihreitä papuja
8 retiisiä
12 kirsikkatomaattia
Erilaisia salaatteja, kuten tammenlehvää, rucolaa, romainea
1-2 purkkia savumuikkuja
Kastike
3 rkl olliiviöljyä
1 rkl sitruunan mehua
1 tl karkeaa dijonsinappia
1/2 tl juoksevaa hunajaa
1/2 tl sormisuolaa
1/2 tl valkopippuria myllystä
Uppomunat
1 1/2 l vettä
4 huoneenlämpöistä kananmunaa
1 rkl väkiviinaetikkaa
2 tl suolaa
Valmista ensin paahdetut perunat ohjeen mukaan (linkki ainesluettelossa). Poista pavuista päät ja keitä niitä suolatussa vedessä 6 minuuttia. Kaada vesi pois ja laita pavut hetkeksi kylmään veteen jäähtymään. Mittaa kastikkeen aineet vaikkapa kauniiseen kahvimukiin ja sekoita hyvin. Viipaloi retiisit ja lohko tomaatit. Asettele salaatit, retiisit ja tomaatinlohkot salaattikulhoon ja lisää joukkoon valutetut savumuikut. Laita kulhoon vielä paahdetut perunat ja pavut ja sekoita kevyesti ja varovasti etteivät muikut hajoa.
Valmista lopuksi uppomunat. Laita vesi kuumenemaan kattilaan. Riko munat omiin kuppeihinsa. Kun vesi on kiehahtanut lisää joukkoon etikka ja suola. Anna veden kiehua keskilämmöllä. Pyöräytä kauhalla vesi liikkeelle kattilassa ja liutua muna varovasti veteen mahdollisimman läheltä veden pintaa. Keitä noin 3 minuuttia, jos haluat kypsemmän uppomunan, keitä tuplasti pidempään. Nosta valmis muna reikäkauhalla kattilassa ja siisti munan reunat tarvittaessa. Valmista loput munat samalla tavalla. Viimeistele salaatti kastikkeella ja uppomunilla ja rouhi vielä päälle suolaa ja pippuria. Kertakaikkiaan ihana salaatti!
Vinkki! Me olemme tehneet yhdessä kattilassa kaksi uppomunaa samaan aikaan. Kunhan ensimmäinen muna hiukan hyytyy niin toisen voi varovasti pyöräyttää sekaan.
Ja toinen vinkki! Meidän makuun tämä salaatinkastike oli tosiaan kerrassaan erinomaista. Sopii loistavasti myös kinkku / pekoni -maalaissalaattiin tai vaikkapa kanan kanssa tarjottavan lisukesalaatin kanssa. Kannattaa siis laittaa ohje talteen 🙂
One thought on “Savumuikkumaalaissalaatti”