Viikonlopun mättöruokaa – salamipannupizza

Viikonloppuna juhlittiin hyvän ystäväni polttareita mainiolla tyttöporukalla. Miten tämän tyylisten kekkereiden jälkeen välillä tekeekin erityisen paljon mieli jotain ihanaa ”mättöruokaa”, vaikka se ei nuutunutta olemusta todellakaan paranna 🙂 No, aika kaivaa Katukeittö -parempaa roskaruokaa kirja esiin ja ryhtyä tuumasta toimeen. Salamipannupizza it is! Vaikka tästä ruuasta tulikin ehkä hiukan huono omatunto, täytyy silti suositella tätä joskus testaamaan, ohje on meinaan mielettömän hyvä! Me oltiin ihan myytyjä. Pizzasta tulee rapea ja maukas ja tuo smetana oli ainkin itselle uusi, herkullinen tuttavuus.

Pannupizzapohja kahteen pannulliseen:
2 dl + 2 rkl kädenlämpöistä maitoa
20 g tuorehiivaa
5,5 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
oliiviöljyä pannun rasvaamiseen
uuninkestävä paistinpannu, kuten valurautapannu

Pizzan täytteet kahteen pannulliseen:
200 g juustoraastetta esim. pizzaraastesekoitus tai mozzarella
2 prk smetanaa (1 purkki per pohja)
100 g salamia
50 g raastettua parmesania
suolaa
pippuria

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, öljy ja suola. Sekoita joukkoon jauhot ja vaivaa taikinaa n. 10 minuuttia. Anna nousta liinan alla puoli tuntia. Jaa taikina kahtia ja leivo hiukan pannua isommaksi. Öljyä pannu runsain määrin ja esilämmitä pannua hetki uunissa. Aseta taikina pannulle, laita kelmu päälle ja anna nousta vielä 15 minuuttia. Tämän jälkeen laita pannu liedelle paistumaan pariksi minuutiksi keskilämmölle.

Asettele salamiviipaleet talouspaperille ja laita ne hetkeksi mikroon. Paina niitä toisella talouspaperilla, jotta rasva imeytyy paperiin. Tämä oli hyvä vinkki, sillä toimenpide takaa rapeammat salamiviipaleet valmiissa pizzassa! Levitä pohjalle smetana ja pizzajuustoraaste. Alkuperäisessä ohjeessa laitetaan 1 purkki smetanaa per pizzapohja. Meidän pannun mittoihin se oli mielestäni hitusen liikaa, joten jätin toisesta pohjasta ehkä ruokalusikan verran pois. Mutta makuasioita! Ripottele vielä parmesanraaste ja astettele päälimmäiseksi salamiviipaleet. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista uunissa 220 asteessa 15-20 minuuttia. Ja ai että oli herkkua, muutkin lempparitäytteet toimivat tässä myös varmasti.

P.S. Meillä kun ei ole kuin yksi valurautapannu, teimme ensin yhden pizzan, söimme ja vasta sen jälkeen paistoimme toisen. Taikina odotteli kulhossa pöydällä ja hyvin onnistui toinenkin pizza odottelusta huolimatta. Yhdestä pannullisesta riittää loistavasti kahdelle, sen verran tuhtia herkkua tämä on.

salami, pizza, salamipizza, pannupizza

juustoraaste, parmesan, pizza, pannupizza

salami, pizza, salamipizza, pannupizza, pizzapohja

salami, pizza, salamipizza, pannupizza, juustoraaste, pizzapohja, mozzarella, paremsan

salami, pizza, salamipizza, pannupizza

salami, pizza, salamipizza, pannupizza

salami, pizza, salamipizza, pannupizza

salami, pizza, salamipizza, pannupizza

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.