Toscanalainen tomaatti-leipäsalaatti

Kesä ja kaikki ihanat, tuoreet kotimaiset raaka-aineet ♥ Olikin jo aika kaivaa esiin kesäiset keittokirjat ja listata ylös ne herkut mitä pitää tehdä uudestaan tai ne mitkä jäi viime kesänä kokeilematta. Yksi kokeilematta jäänyt oli Ruokatorstain Kesä -kirjan Toscanalainen tomaatti-leipäsalaatti. Herkullinen kesälisuke, jonka avulla voi helposti myös tuhota jo hiukan kuivettuneen leivän.

Toscanalainen tomaatti-leipäsalaatti

250 g kuivahtanutta leipää
6-8 hyvin kypsynyttä tomaattia
1 kurkku
1 iso punasipuli tai useampi kesäpunasipuli
suolaa
mustapippuria
3-4 rkl oliiviöljyä

Kastike:
1 rkl punaviinietikkaa
hyppysellinen sokeria
suolaa
mustapippuria

Leikkaa leipä viipaleiksi ja liota sitä vedessä parista minuutista varttiin riippuen siitä kuinka kuivaa leipä on. Puristele vesi pois ja revi leipä palasiksi. Kuutioi tomaattit, kurkku ja punasipuli. Sekoita vihannekset ja leipäpalat ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Sekoita joukkoon myös oliiviöljy ja anna vetäytyä hetki jääkaapissa. Sekoita tällä välin sokeri, suola, mustapippuri ja punaviinietikka keskenään. Lisää etikkakastike tomaattisalaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua. Me nautiskelimme salaatin grillatun lihan kanssa ja kylläpä se maistuikin hyvältä!

IMG_9518

IMG_9519 IMG_9520

IMG_9522

Nopea tomaatti-vuohenjuustokeitto

Minä olen tosiaan vähän huono keittoihminen, mutta keitto on kiva ja kevyt kesälounas. Tässä on nyt tehty hommia että uudet ja herkulliset keittoreseptit löytäisivät tiensä meidän keittiöön. Ei kai sitä Gazpachoakaan voi loputtomiin syödä 🙂 Kesällä Ruokatorstain Kesä -keittokirja on kovassa käytössä ja siitä lähtikin testiin erittäin helppo ja nopea tomaatti-vuohenjuustokeitto. Koska rakastan valkosipulia ja mielestäni tomaattikeitossa pitää aina olla potkua, lisäsin keittoon vielä raastettua valkosipulia sekä La Chinata savupaprikajauhetta. Se kannatti!

Tomaatti-vuohenjuustokeitto
6 dl tomaattimehua
1 tlk kuorittuja tomaatteja
1 kasvisliemikuutio
1 rasia (150g) pehmeää vuohenjuustoa
1 dl kuohukermaa
2 tl hunajaa
ripaus cayannepippuria
2 rkl vaaleaa Maizena -kastikesuurustetta
suolaa tarvittaessa
tuoretta silputtua basilikaa
mustapippuria myllystä
puolikas raastettu yksikyntinen valkosipuli
1/4 tl La Chinata savupaprikajauhetta

Kaada kuoritut tomaatit ja tomaattimehu kattilaan ja lisää joukkoon kasvisliemikuutio. Anna kiehua muutaman minuutin. Aja keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita joukkoon vuohenjuusto ja kerma. Mausta keitto ja suurusta keittoa Maizenalla. Keitä vielä muutama minuutti. Jos lisäät valkosipulia omaan keittoosi, anna keiton kiehua siinä tapauksessa kymmenisen minuttia. Tarjoa tuoreen basilikan ja leivän kera.

thumb_P7015326_1024

thumb_P7015327_1024

thumb_P7015329_1024

thumb_P7015331_1024

Grillatut lammas-fetapullat

Jauheliharuuat ovat yleensä ihanan helppoja ja nopeita. Lammas tuo vaihtelua perinteisiin jauheliharuokiin ja teimmekin pitkästä aikaa lampaan jauhelihasta fetalla maustettuja pullia. Tämä ohje on viime kesänä kehittelemämme, se on saanut vaikutteita parista eri reseptistä. Ja koska grillikausi on jo avattu kypsennettiin pullat tietenkin mökillä grillissä! Pullat kypsyvät totta kai myös perinteisillä keinolla pannulla tai uunissa.

Vinkki! Tämä taikina sopii myös grillattujen pihvien muodossa kreikkalaistyyppisiin hampurilaisiin. Väliin cheddaria, raikasta salaattia, tomaattia, sipulia, aiolia ja tietenkin tzatzikia. Todella hyvä kesäburgeri!

Lammas-fetapullat

400 g lammasjauhelihaa
1 pieni sipuli
voita kuullotukseen
100 g fetajuustoa
n. 25 g paahdettuja pinjansiemeniä
1 muna
2-3 tl tuoretta rosmariinisilppua
1 tl suolaa
mustapippuria
Santa Marian Garlic & Pepperiä myllystä

Pilko sipuli ja kuullota se nokareessa voita. Lisää sipulisilppu lammasjauhelihan sekaan. Paahda pinjansiemenet ja lisää ne myös taikinaan. Sekoita taikinan joukkoon yksi kanamuna, mausteet ja murusta feta. Tarkista maku, taikinassa pitää olla riittävästi suolaa ja makua. Pyörittele taikina pulliksi ja grillaa niitä tasaisin väliajoin käännellen n. 15 min grillin tehoista riippuen. Me nautiskelimme pullat herkullisen uunissa paistetun fetajuuston, yrttipatongin ja tzatzikin kanssa. (Ohjeet näihin: feta in the oven & tzatziki.)

thumb_IMG_8713_1024

thumb_IMG_8714_1024

thumb_IMG_8715_1024

thumb_IMG_8716_1024

thumb_IMG_8718_1024

thumb_IMG_8719_1024

thumb_IMG_8721_1024

Lohipullat

Maku -lehden numerossa 2/2015 oli parin aukeaman juttu lohesta ja muutama erittäin hyvänkuuloinen resepti. Lohiburgerit tulikin jo testattua ja hyväksi havaittua, seuraavaksi eniten kiinnosti ohje lohipullista. Sama massa taipuu tietenkin myös lohipihveiksi tai lohimurekkeeksi. Me lähdettiin testaamaan pullia ihan perinteisen perunamuusin ja jogurttikastikkeen kanssa. Pullat olivat herkullisia ja maistuvat varmasti niin lapsille kuin aikuisillekin!

Lohipullat (n. 20 kpl)
400 g nahatonta lohifilettä
1/2 dl kermaviiliä
2 rkl korppujauhoja
2 rkl raastettua parmesania
2 rkl silputtua tilliä
2 rkl sitruunanmehua
1 tl worcesterhirekastiketta1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Jogurttikastike
2 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl silputtua tilliä
1/2 rkl piparjuuriraastetta
1 tl juoksevaa hunajaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Tarkista lohifile ruotojen varalta, jos ruotoja löytyy nypi ne pois. Hienonna lohi monitoimikoneessa. Sekoita korppujauhot ja kermaviili ja anna turvota hetki. Lisää seokseen lohimassa ja muut aineet. Anna taikinan maustua jääkaapissa puolisen tuntia. Valmista jogurttikastike sekoittamalla kaikki sen aineet keskenään ja laita myös se maustumaan jääkaappiin ruokailuun asti. Pyörittele taikinasta pullia vedellä kostutetuilla käsillä. Kierittele pullat korppujauhoissa ja paista pullat pannulla voissa keskilämmöllä, ettei pullat kärähdä pinnasta. Tarjoile perunamuusin ja jogurttikastikkeen tai haluamasi lisukkeen kanssa.

lohipullat

IMG_8537

IMG_8540

IMG_8541

IMG_8542

IMG_8544

IMG_8545

IMG_8548

IMG_8550

IMG_8553