Sitruunaiset perunavartaat ja mieletön sitruunamajoneesi

Nyt käsissämme on kuulkaa varsinainen helmi kesäpöytään! Grillatut sitruunaiset perunavartaat mielettömän herkullisella sitruunamajoneesilla olivat kertakaikkiaan superhyviä! Ja siis tuo majoneesi, voi apua! Osaan ohjeen jo ulkoa, sillä me teimme sitä kolmena päivänä peräkkäin eri ruuille 🙂 Kiitos tästä ohjeesta kuuluu Alkon uudelle Etiketti -lehdelle, josta mm. nämä herkut osuivat silmään. Nam! Perunat toimivat kaveriksi loistavasti erilaisille grillatuille / paistetuille / savustetuille / loimutetuille kaloille, kanoille ja lihoille. Meillä oli kaverina sinappiset lohivartaat sekä grillattua parsaa ja kokonaisuus oli ihana!

Jos sinulla ei ole grillausmahdollisuutta, perunat voi paahtaa myös pannulla tai uunissa grillivastuksen alla. Ja tosiaan, majoneesin ohje kannattaa nyt ainakin laittaa talteen, sopii meinaan loistavasti kaikelle kalalle, parsalle, kanalle, lihalle, grillatuille kasviksille ja vaikka mille 🙂 Ohjeen lopussa myös ihana viinisuositus!

Sitruunaiset perunavartaat ja sitruunamajoneesi

500g kypsiä varhaisperunoita

Sitruunamarinadi perunoille:
3 rkl öljyä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa

Sitruunamajoneesi:
1 dl majoneesia, esim. Hellmans
1 tl dijon sinappia
1 murskattu valkosipulinkynsi
0,5 sitruunan raastettu kuori

Pinnalle:
sormisuolaa
mustapippuria
persiljaa tai korianteria

Keitä perunat juuri kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Älä ylikeitä, etteivät potut hajoa. Kiehuttamisen aikana sekoita sitruunamarinadin ainekset kulhossa. Sekoita joukkoon halkaistut, kuumat perunat. Anna maustua 30-60 min.

Sekoita sitruunamajoneesin ainekset kulhossa ja laita majoneesi jääkaappin odottamaan. PIstele perunat varrastikkuihin ja paistele grillissä keskilämmössä 5-10 min marinadilla valellen, kunnes perunoiden pinta on kauniin ruskea. Mausta grillatut perunavartaat sormisuolalla ja pippurilla. Valuta perunavartaiden päälle sitruunamajonnesia ja hienonna päälle persiljaa tai korianteria. Tarjoa heti! Me teimme perunoille kaveriksi grillattua parsaa sekä sinappisia lohivartaita (ohje täällä) ja tämä comb osoittautui ihan täydelliseksi. Viiniksi voimme suositella tätä raikasta roseeta, J.W. Huesgen Pinot Noir Rosé 2018. Enjoy!

IMG_1196

IMG_1197

IMG_1202

IMG_1211

IMG_1216

 

One thought on “Sitruunaiset perunavartaat ja mieletön sitruunamajoneesi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.