Mustajuurikeitto ja rucolaöljy

Täytän vuosia aina kesällä ja sen kunniaksi  viimeksi minut vietiin ulos syömään. Alkupalana tarjoiltiin supersamettista ja aivan ihanaa mustarjuurikeittoa. Tästä annoksesta jäi fiilis, että tätä me opetellaan tekemään itsekin. Projekti vähän venähti ja apuun tuli lopulta Hanna G kokkaa -kirja, josta ohje löytyikin kun tilauksesta! Ohjeessa mukana oleva rucolaöljy sopi keittoon erinomaisesti ja tätä öljyä voisi käyttää moneen muuhunkin, vaikkapa pizzaa maustamaan.

Mustajuurikeitto ja rucolaöljy

1 purjosipui
1 iso jauhoinen peruna (250g)
1 shalottisipuli
1 sitruuna
500g mustajuurta
1 l kasvislientä (koko määrää ei välttämättä käytetä)
1 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 dl kermaa

Rucolaöljy
2.5 dl rucolaa
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1 tl valkoviinietikkaa

Käytä purjosipulista valkoinen ja vaaleanvihreä osa. Leikkaa purjo pituussuunnassa puoliksi ja leikkaa puolikkaat ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja paloittele peruna isoiksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna myös shalottisipuli.

Täytä kulho kylmällä vedellä ja purista joukkoon yhden sitruunan mehu. Pese multaiset mustajuuret ja kuori ne. nosta kuorittu mustajuuri heti sitruunaveteen, jottei se tummu. Pilko kuoritut mustajuuret arpakuution kokoisiksi paloiksi.

Valmista kasvisliemi kuutioista tai fondista. Kuumenna toisessa kattilassa oliiviöljy ja kuullota siinä sipuleita noin 4 min. Nosta kattilaan myös mustajuuret ja paistele muutama minuutti. Lisää joukkoon perunat ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Kaada kattilaan 8dl kuumaa kasvislientä ja anna keihua maltillisesti reilu puoli tuntia kunnes mustajuuret ovat kypsiä.

Valmista keiton kiehuessa rucolaöljy. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimen kulhoon ja surauta tasaiseksi. Kun mustajuuret ovat kypsiä, soseuta keitto tehosekoittimella, lisää lopuksi joukkoon kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai pippuria. Tarjoa keitto rucolaöljyn kanssa.

Vinkki! Jos tarjoat keiton myöhemmin voit tehdä sen vaikka edellisenä päivän valmiiksi aina kerman lisäykseen asti. Ennen tarjoilua kuumenna keitto liedellä, lisää kerma ja tarkista maku.  Jos keitto on kovin paksua, sitä voi notkeuttaa tilkkasella vettä tai kermaa. Myös rucolaöljyn voi tehdä vaikka edellisenä päivänä valmiiksi, se säilyy kelmun alla jääkapissa muutamia päiviä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.