Uusi salaattiohje on valloittanut keittiömme. Tai no uusi ja uusi, mutta meiltä jäänyt testaamatta. Resepti on peräisin ensimmäisestä Safkaa -kirjasta. Olen hiukan vierastanut ohjetta, sillä siinä on aika paljon makuja sushin maailmasta, enkä ole aikaisemmin ollut se sushin suurin ystävä. Ohje kuitenkin on kiehtonut jo pitkään ja päätin olla rohkea ja ottaa salaatin testiin. Mickeä ei tarvinnut ylipuhua 🙂 Jälleen kerran joutuu pyörtämään omia puheitaan, sillä nämä maut toimivat loistavasti yhteen! On raikas suolainen kala, kirpeä riisiviinietikka ja inkivääri, hiukan ”tulinen” wasabikastike sekä ihanan kermainen avocado. Kirjassa varoitellaan että salaatti saattaa aiheuttaa addiktiota, näin todella voi käydä!
Lohi-avocadosalaatti kahdelle
200 g erilaisia salaatteja, kuten rucolaa, lollo rossoa, tammenlehvää
baby pinaattia
8 pitkittäistä siivua kurkkua
8 pitkittäistä siivua porkkanaa
kurpitsansiemeniä
suolaa
mustapippuria
1 rkl riisiviinietikkaa
2 avocadoa
muutama siivu sushi-inkivääriä
n. 250 g lohta n. sentin paksuisina siivuina
Wasabikastike (8 annosta)
1/2 sitruuna
1/2 tl suolaa
1 tuubi (45g) wasabia
1 dl rypsiöljyä
Valmista ensin kastike. Purista sitruunan mehu kulhoon, lisää wasabi ja suola ja sekoita. Lisää joukkoon rypsiöljy ohuena nauhana kokoajan sekoittaen kunnes kastike sakenee. Anna vetäytyä kylmässä salaatin valmistuksen ajan.
Leikkaa kurkusta ja porkkanasta juustohöylällä pitkittäisiä siivuja. Paahda kurpitsansiemenet (määrä oman maun mukaan) kuivalla, kuumalla pannulla. Kaada paahdetut siemenet lautaselle ja suolaa ne. Puolita avocado ja leikkaa siitä siivuja. Asettele revityt salaatit, rucola ja baby pinaatti lautasille. Mausta salaatti riisiviinietikalla (puolikas ruokalusikka per annos), suolalla ja mustapippurilla. Tee kurkku- ja porkkanasiivuista renkaita ja asettele ne salaattilautasille. Lisää kurpitsansiemenet, inkiväärilastut ja avocado. Mausta kumpikin annos ruokalusikalisella wasabikastiketta. Poista lohesta nahka ja leikkaa se ohuiksi, noin sentin paksuiksi siivuiksi. Kuumenna paistinpannu ilman rasvaa savuavan kuumaksi. Ripottele pannulle sormisuolaa ja aseta lohisiivut pariloitumaan suolan päälle. Paista noin minuutti per puoli ja asettele kuumat lohisiivut salaatille. Avot, valmista ja sitten nauttimaan!