Herkulliset tuna melt -leivät

Pitkästä aikaa blogipostauksen parissa! Miten tuntuu että syksy on vienyt voimia ja ettei oikein saa mitään aikaiseksi, vaikka aurinkoisenkin ihania syyspäiviä on riittänyt. Toki on tässä ollut ohjelmaakin. Ruokaa on kokkailtu ja kuvailtu, mutta postauksia ei vaan ole syntynyt. Josko nyt olisi ryhtiliikkeen paikka!

Toissa viikon päätteksi rantauduimme mökille ja tavoitteena oli tehdä jotain kivaa mutta nopeaa iltaruokaa. Ohje herkullisiin tuna melt -leipiin tarttui jostakin syksyn Me Naiset -lehdestä ja kyllä tykättiin! Nopeaa ja hyvää, eli täydellistä perjantairuokaa jos haluaa päästä vähän helpommalla.

Tuna melt -leivät (kahdelle ruuaksi, neljälle välipalaksi)

8 siivua paahtoleipää tai maalaisleipää
voita
2 prk tonnikalaa
2 rkl majoneesia
2 avokadoa
½ rasiaa baby-pinaattia
8 siivua savujuustoa (esim. Valion Kippari)

Voitele leipäsiivut voilla. Käännä leivät voipuoli alaspäin. Tyhjennä tonnikalapurkit kulhoon ja sekoita majoneesi joukkoon. Me valmistimme majoneesin itse (ohje täällä), mutta esim. Hellmannsin valmismajoneesi on ihan jees vaihtoehto. Puolita avokadot, poista kivet ja kaavi hedelmäliha kuoresta lusikalla. Leikkaa avokadon puolikkaista viipaleita. Kokoa leivät laittamalla ensin tonnikalasekoitusta pohjalle, sitten avokadosiivuja, pinaattia ja kaksi siivua savujuustoa päälle. Nosta lopuksi toinen leipäviipale päälle.

Paista kaksi leipää kerrallaan pannulla keskilämmöllä, ensin toiselta puolelta hyvin ruskeaksi ja sitten toiselta. Käännä leivät varovasti etteivät ne levähdä pannulle. Paina leipää käännön jälkeen litteämmäksi lastalla. Kun leivät ovat valmiita, nosta ne leikkuulaudalle, leikkaa ne kahtia kulmasta kulmaan kolmion mallisiksi ja tarjoile heti.

tuna melt

thumb_PA025937_1024

thumb_PA025940_1024

thumb_PA025942_1024

thumb_PA025943_1024

thumb_PA025946_1024

thumb_PA025948_1024

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.