Lappi on hieno paikka. Siellä on upea luonto, hauskoja, ystävällisiä ja rempseitä ihmisiä sekä ihanan kiireetön ilmapiiri. Lapissa on jotenkin aina hyvä fiilis. Siellä on tarjolla myös monia hyviä pororuokia ja yksi niistä on tietysti poronkäristys.
Tämä on tasan toinen kerta kun teemme poronkäristystä ja nyt voi taas sanoa että tästä versiosta tuli todellakin parempaa kuin ihan huonoo. Johtuneeko sitten siitä että valmistimme käristyksen padassa ja maut pääsivät oikein kunnolla muhimaan.
Anna käristyslihan sulaa jääkaapissa tunti pari, niin että liha on vielä kohmeista. Ruskista liha muutamassa erässä voissa. Meillä oli 750g pussi käristyslihaa. Nosta ruskistettu liha pataan. Hienonna 2 sipulia, kuullota ne voissa ja lisää pataan. Kaada pataan 2 dl vettä ja 2 dl tummaa olutta. Mausta 2 tl suolalla, 1/2 tl mustapippurilla ja laakerinlehdellä. Kansi päälle ja käristys 200 asteiseen uuniin muhimaan tunniksi tai vaikka vähän reiluksi tunniksi. Lihan kypsyessä on aikaa valmistaa pottuvoi. Pottuvoihin olen enimmäisen kerran törmännyt nimenomaan Lapissa, Kammin Poropeijaisissa. Siellä kerrottiin että illan pottuvoissa on 5 kg perunaa ja 3 kg voita ja sen kyllä maistoi. Parasta ”perunamuusia” mitä olen ikinä syönyt! Meillä suhde ei ehkä ollut ihan noin ”voinen”, mutta kyllä tästäkin aika voinmakuinen muusi tuli 🙂 Lautanen tuli syötyä tyhjäksi viimeistä käristyslihanpalaa myöden.