Lohipullat

Maku -lehden numerossa 2/2015 oli parin aukeaman juttu lohesta ja muutama erittäin hyvänkuuloinen resepti. Lohiburgerit tulikin jo testattua ja hyväksi havaittua, seuraavaksi eniten kiinnosti ohje lohipullista. Sama massa taipuu tietenkin myös lohipihveiksi tai lohimurekkeeksi. Me lähdettiin testaamaan pullia ihan perinteisen perunamuusin ja jogurttikastikkeen kanssa. Pullat olivat herkullisia ja maistuvat varmasti niin lapsille kuin aikuisillekin!

Lohipullat (n. 20 kpl)
400 g nahatonta lohifilettä
1/2 dl kermaviiliä
2 rkl korppujauhoja
2 rkl raastettua parmesania
2 rkl silputtua tilliä
2 rkl sitruunanmehua
1 tl worcesterhirekastiketta1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Jogurttikastike
2 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl silputtua tilliä
1/2 rkl piparjuuriraastetta
1 tl juoksevaa hunajaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Tarkista lohifile ruotojen varalta, jos ruotoja löytyy nypi ne pois. Hienonna lohi monitoimikoneessa. Sekoita korppujauhot ja kermaviili ja anna turvota hetki. Lisää seokseen lohimassa ja muut aineet. Anna taikinan maustua jääkaapissa puolisen tuntia. Valmista jogurttikastike sekoittamalla kaikki sen aineet keskenään ja laita myös se maustumaan jääkaappiin ruokailuun asti. Pyörittele taikinasta pullia vedellä kostutetuilla käsillä. Kierittele pullat korppujauhoissa ja paista pullat pannulla voissa keskilämmöllä, ettei pullat kärähdä pinnasta. Tarjoile perunamuusin ja jogurttikastikkeen tai haluamasi lisukkeen kanssa.

lohipullat

IMG_8537

IMG_8540

IMG_8541

IMG_8542

IMG_8544

IMG_8545

IMG_8548

IMG_8550

IMG_8553

Kinuskikakku vadelma-mascarpone täytteellä

Viime viikonloppuna Micke täytti vuosia ja ruuan suhteen toiveina oli kunnon pihvit ja kinuskikakku 🙂 Edellisen kerran olen tehnyt kinuskikakkua sisareni ylioppilasjuhliin 90-luvulla ja silloin kakku ei koskaan päätynyt tarjolle. Kinuskit valuivat kakun päältä pitkin keittiön lattioita, joten siitä ei tullut kovinkaan edustuskelpoinen. Kakun leipominen hiukan jännitti, mutta nyt täytyy todeta, että tästä kokonaisuudesta tuli paras leipomani kakku ikinä, jes!

Kakun tekeminen on aina vähän jännää ja ei tästäkään täysin kommelluksitta selvitty. Halusin käyttää taas söpöä, pientä irtopohjavuokaa ja leipoa pienemmän mutta korkeamman kakun. Tein ensin yhden 3 munan pohjan ja totesin että tästä ei tullutkaan tarpeeksi korkea. Teinpä siis toisen samanlaisen lisää 🙂 Valion sivuilta löytyi hyvä ohje kakkupohjan tekoon, kannattaa siis valita monenko munan kakun tekee kakun koon / syöjien mukaan. Normaaliin kakkuvuokaan kannattaa tehdä 4 tai 5 munan pohja.

3 munan kakkupohja
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
vuokaan voita ja korppujauhoja

Vadelma-mascarponetäyte (ohje perustuu Kinuskikissan reseptiin)
2 dl kuohukermaa
1 prk (250 g) mascarpone-juustoa
1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 iso Daim-patukka (56g)
200 g vadelmia

Kinuski (ohje myös Kinuskikissalta)
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Koristeluun
4-5 dl kuohukermaa
pensasmustikoita tai muita tuoreita marjoja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita varoen tasaiseksi puuhaarukalla. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun kakku- tai irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa ensin 10 min, tämän jälkeen laske lämpö 160 asteeseen ja paista vielä noin 25 min. Testaa kakun kypsyys hammastikulla. Tökkää tikulla kakun paksuimpaan kohtaan, jos tikkuun ei jää kakkutaikinaa, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä.

Valmista täyte. Jos käytät ulkomaalaisia vadelmia, kiehauta ne pikaisesti kattilassa ja jäähdytä ne esim. laittamalla kattila kylmään veteen. Raasta Daim -patukka. Vatkaa kerma ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää joukkoon mascarpone ja vatkaa se tasaiseksi kerman joukkoon. Lisää lopuksi Daim -raaste ja vadelmat ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa jäähtynyt kakku ja aloita kakun kasaaminen. Itse kasasin kakun takaisin irtopohjavuokaan. Kostuta aina kakkukerros maidolla tai marjamehulla ja lisää kerrosväleihin täytettä kunnes päälimmäiseksi jää kansi. Suojaa kakku esim. hedelmäpussilla ja anna kakun vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. (Tämä täytemäärä riitti loistavasti pienen kakun kolmeen väliin. Jos teet isomman kakun, tuplaa kerman, sokerin ja Daimin määrä.)

Seuraavana päivänä on kinuskin valmistuksen ja kakun koristelun vuoro. Tämä määrä kinuskia riittää max 24 cm halkasijaltaan olevaan kakkuun. Isompaan kakkuun tee tuplamäärä kinuskia, ennemmin vähän liikaa kuin liian vähän. Mittaa kerma ja fariinisokeri täysin puhtaaseen, teflon-pintaiseen kattilaan. Jos kattilassa on vanhaa rasvaa, se näkyy kinuskin pinnalla epätasaisuutena. Kuumenna, kunnes seos kiehuu. Alenna lämpöä keskiteholle ja jatka keittämistä välillä sekoitellen n. 15-20 minuutin ajan. Kinuskin tulee kiehua koko ajan, mutta maltillisesti.

Huom! Jos teet kinuskia tällä ohjeella ensimmäistä kertaa, huomioi että aika on viitteellinen ja kinuski voi valmistua jo 10 minuutissa. Aikaan vaikuttaa kiehumiskuumuus, kattila ja kinsukin määrä. Kinuskin valmistumisaika kannattaa laittaa ylös tulevia kertoja silmällä pitäen. Meidän kinuskissa kesti mökkikeittiössä 25 min, kotona induktioliedellä se olisi ehkä tullut nopeammin. Kinuskikissalla olikin loistava testi minkä avulla kinuskin kypsyyden voi testata. Tiputa pieni nokare kylmään vesilasiin. Jos kinuskinokareen saa nostettua lasista ehjänä pois, kinuski on kypsää. Tämän huomasi kyllä hyvin, raakaa kinuskia kun tiputti lasiin, niin se selkeästi ”hajosi”. Kypsä kinuski taas jäi heti ehjänä nokareena lasiin. Tässä kannattaa olla tarkkana, sillä jos käytät raakaa kinuskia käy niinkuin minulle 90-luvulla, kinuski ei pysy kakun päällä. Liian kypsä kinuski on taas liian kovaa kakun pinnalle. Joten tehkää vesilasitesti 🙂

Kun kinuski on valmista kaada se heti varovasti kakun päälle. Näin kinuski ei ehdi jähmettyä ja se leviää kauniisti. Auta levittymistä tarvittaessa leveällä lastalla. Kasasin kakun takaisin irtopohjavuokaan myös siksi, että kinuski ei valuisi kakun reunoille, vaan kaikki jäisi kakun päälle. Laita kakku jääkaappiin jotta kinuski jähmettyy kunnolla.

Hetkeä ennen tarjoilua vatkaa kerma ja pursota kakulle kauniit kermareunat. Koristele kakku halutessasi pensasmustikoilla tai muilla tuoreilla marjoilla ja tarjoile mahdollisimman pian koristelun jälkeen.

thumb_IMG_8730_1024

thumb_IMG_8731_1024

thumb_IMG_8736_1024

thumb_IMG_8737_1024

thumb_IMG_8739_1024

thumb_IMG_8740_1024

thumb_IMG_8744_1024

thumb_IMG_8773_1024

thumb_IMG_8775_1024

thumb_IMG_8780_1024

thumb_IMG_8784_1024

thumb_IMG_8786_1024

thumb_IMG_8795_1024

thumb_IMG_8792_1024

Vadelmasima

Vielä ehtii laittamaan simat porisemaan Vapuksi. Kiinnitin huomiota jo viime vuonna Dansukkerin vadelmasiman ohjeeseen, mutta muistaakseni bongasin sen vasta Vapun jälkeen ja se jäi silloin testaamatta. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja nyt on simat käymässä!

Vadelmasima
400 g pakastevadelmia
500 g Dansukker taloussokeria
4 l kiehuvaa vettä
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)
sokeria, rusinoita

Kaada jäiset vadelmat ja sokeri kiehuvaan veteen. Sekoita puuhaarukalla niin että sokeri liukenee veteen. Jäähdytä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. Me tarkistimme siman lämmön ihan mittarilla, sen kestää yllättävän kauan jäähtyä. Ja hyvä että tarkistimme, sillä sima oli reilusti yli 40 asteista kun olimme jo innokkaana lisäämässä hiivaa 🙂

Anna juoman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota sima. Laita jokaiseen pulloon muutama rusina ja teelusikallinen sokeria. Säilytä vadelmasima pullotuksen jälkeen jääkaapissa. Sima on valmista juotavaksi parin päivän kuluttua pullotuksesta, kun rusinat ovat pulpahtaneet pintaan. Meidän vadelmasimasta tuli erittäin kauniin värinen ja kyllä se maistuikin jo hyvältä kun sitä hiukan maistoin. Nyt odotellaan vaan että se valmistuu, mutta ohje oli laitettava jo jakoon, että ehditte tekin tätä valmistaa ennen Vappua!

vadelmasima

IMG_8677

IMG_8679

IMG_8681

IMG_8682

IMG_8687

IMG_8690

IMG_8694

IMG_8693

Bataattiranskalaiset

Bataattiranskalaiset ovat kiva vaihtoehto perunalle ja ne maistuvat taatusti koko perheelle. Bataatin oma makeus ja suolainen yrttimausteseos muodostavat herkullisen combon. Ainoa mitä kotitekoisista bataattiranskalaisista puuttuu on rapeus, mutta hyvä maku korvaa koostumuksen. Jos jolla kulla on pettämätön vinkki rapeuteen, niin se otetaan mielellään vastaan 🙂 Tämä ohje on muunnelma Katukeittiö -kirjan reseptiin perustuen.

Iso satsi bataattiranskalaisia
2 bataattia (500g)
1-2 rkl oliiviöljyä
1 tl kuivattua rosmariinia1 tl paprikajauhetta
1 tl sormisuolaa

Kuori batattit ja leikkaa ne ohuiksi, pitkiksi tikuiksi. Huutele bataattitikut kylmällä vedellä ja kuivaa ne huolellisesti vaikka keittiöpyyhkeellä. Sekoita isossa kulhossa bataatit, öljy ja mausteet. Levitä bataatit leivinpaperin päälle yhdeksi kerrokseksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20-30 min kunnes bataattiranskalaiset ovat kypsiä. Mausta vielä suolalla ja tarjoa esimerkiksi grillatun kanan tai lihan kanssa tai burgereiden kaverina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valkosuklaa-mustaherukkajuustokakku

Maku -lehden juustokakkunumerosta meidän Pääsiäiskakuksi valikoitui valkosuklaa-mustaherkukkajuustokakku. Tämän juustokakun suussasulava täyte ja mustaherkkahillon aavistuksen kirpeä maku ovat loistava yhdistelmä. Bastogne -kanelikeksit toimivat pohjana ja antavat ihanaa vaihtelua perinteisille Digestive- tai kaurakeksikakkupohjille. Jos pidät juustokakuista, tähän et tule pettymään! Pitää vaan muistaa, että tämä kakku vaatii suunnitelmallisuutta. Sen valmistumisaika on pitkä ja parhaan lopputuoksen saat kun leivot kakun tarjoilua edeltävänä päivänä. Me taas teimme kakusta miniversion, mutta tämä ohje on normaalikokoiselle kakulle.

Paistettu valkosuklaa-mustaherukkajuustokakku

Pohja
175 g Bastogne keksejä
80 g voita sulatettuna
1/2 dl mustaherukkahilloa

Täyte
200 g valkosuklaata
400 g huoneenlämpöistä maustamatonta tuorejuustoa (rasvaa yli 20%)
2 munaa
150 g huoneenlämpöistä ranskankermaa

Koristelu
2 rkl mustaherukkahilloa

Murskaa keksit hienoksi monitoimikoneessa ja lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle. Painele keksimuru vuuan pohjalle ja hiukan reunoillekin. Levitä pohjan päälle ohut kerros mustaherkukkahilloa. Laita pohja jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistuksen ajaksi.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja anna sen hiukan jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto pehmeäksi ja lisää joukkoon munat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen ranskankerma ja sulatettu valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle. Soseuta mustaherkukkahillo tasaiseksi ja painele se vielä siivilän läpi. (Meidän hillo oli mielestämme kohtuu hienoa jo valmiiksi, niin jätimme tämän vaiheen väliin. ) Tiputtele hilloa pieninä pisaroina pursottimella täytteen pinnalle spiraalin muodossa ulkoreunalta kohti kakun keskustaa. Muotoile pisaroista hammastikulla palloista sydämen muotoisia. Tämä vaihe vaati ainakin minulta hiukan aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta tulihan niistä suurinpiirtein sydämiä 🙂 Paista kakku 150 asteisen uunin keskitasolla 40-45 min kunnes kakku on reunoilta hyytynyt, mutta keskeltä vielä hieman kostea. Avaa uunin luukku hetkeksi ja laita se sitten takaisin kiinni. Sammuta uunista virta ja anna kakun kypsyä jälkilämmössä vielä tunnin verran. Jäähdäytä kakku huoneenlämpöiseksi ja siirrä se sitten tekeytymään jääkaappiin. Tarjoile seuraavana päivänä.

IMG_8606

IMG_8607

IMG_8608

IMG_8612

IMG_8614

IMG_8617

IMG_8620

IMG_8623

IMG_8625

IMG_8626

IMG_8628

IMG_8631

Lohiburgerit

Viime viikonloppu vietettiin ystävien seurassa mökillä Hämeessä hyvästä seurasta ja ruuasta nauttien. Ystävämme olivatkin jo bonganneet uudesta Maku -lehdestä lohiburgereiden ohjeen, joita valmistimme suurella innolla. Ohje oli huikea, ainoa ”puutos” oli meidän mielestä loraus sitruunanmehua, samoin lisäsimme hiukan lohen määrää. Lohiburgerit olivat erittäin maukkaita ja aikas paljon kevyempiä kuin tavalliset burgerit. Välillä näinkin 🙂

Lohiburgerit 4:lle

500 g lohifilettä
4 halkaistua ruisleipää
salaatinlehtiä

Kastike:
2 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl tilliä silputtuna
1/2 rkl piparjuurta raastettuna
1 tl juoksevaa hunajaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
loraus sitruunanmehua

Salsa:
10 kirsikkatomaattia
1 pieni punasipuli
2 rkl kapriksia
2 tl chiliketsuppia
1/4 tl suolaa

Valmista ensin salsa ja kastike. Pilko kirsikkatomaatit pieneksi, samoin sipuli ja kaprikset. Voit käyttää myös pieniä kapriksia, jotka voi jättää kokonaisiksi. Sekoita silput keskenään ja mausta chiliketsupilla ja suolalla. Me emme kauppareissulla chiliketsuppia löytäneet, joten se tuli korvattua kuivatuilla chilihiutaleilla (n. 1/2 tl). Raasta kastiketta varten piparjuuri. Sekoita kastikkeen aineet keskenään, viimeistele kastike tillisilpulla ja sitruunanmehulla. Tarkista molemmista maku.

Leikkaa lohi neljään osaan. Kuumenna pannu ja paista lohi pienessä tilkassa öljyä noin pari minuuttia per puoli. Mausta kala suolalla ja pippurilla. Lämmitä leivät kalan paiston aikana miedossa lämmössä uunissa tai paahda leivät leivänpaahtimessa juuri ennen ruokailua. Laita leivän pohjapuolelle muutama salaatinlehti ja tomaattisalsaa, sitten pilkottua lohta. Lusikoi päälle kastiketta. Sitten ei muuta kuin kansipala burgerille päälle ja nautitaan heti. Oli todella hyvät burgerit!

IMG_8506

IMG_8507

IMG_8511

IMG_8509

IMG_8508

IMG_8515

IMG_8519

IMG_8517